Blog

Luotko todellisuutta, jossa sinulla ei ole varaa?

Eilen keskustelimme Sydämen Alkemisteissa mm. rajoittavista uskomuksista ja miten ne voivat saada perääntymään monenlaisista suunnitelmista.

Olen itse hyötynyt tavattomasti samanhenkisten noitasiskojen ja veljien tuesta sellaisina hetkinä kun olen ollut menemässä halpaan oman päänuppini rajoittavien uskomusten kanssa ja erehtynyt luulemaan ettei minulla esimerkiksi ole varaa johonkin tai ettei jokin olisi minulle mahdollista. 

On tärkeä tiedostaa ettei meidän kannata kysyä aina kaikilta neuvoa tai jakaa kaikkia visioitamme kaikkien kanssa siitä syystä, että mattimeikäläiset useinkin heijastavat vain omia pelkojaan meihin. 

Sen sijaan ihmiset, jotka ovat jo jonkin verran heränneet rajoitteiden matriisista ja jonkin verran tietoisia henkisistä laeista ja manifestoinnin periaatteista, voivat muistuttaa meitä rajattoman todellisuutemme luonteesta silloin kun me itse tuppaamme sen unohtamaan. 

Tästä syystä minä olen alunperin lähtenyt luomaan Sydämen Alkemisteja, jotta voimme tukea toinen toisiamme silloin kun ulkomaailma epäilee ja markkinoi pelkoa.

Sanotaan, että 5 ihmistä joiden seurassa eniten hengaat, määrittelee sen minkälainen sinusta tulee. Tämän vuoksi voi olla vaikea ponnistaa ylöspäin mikäli seura vetää alas. 

Liittymällä Sydämen Alkemisteihin, voimme kannustaa toinen toisiamme kohoamaan rajoitteiden yläpuolelle ja luomaan juuri sellaisen todellisuuden kuin itse haluamme. 

Tässä pieni klippi eilisestä Sydämen Alkemistien zoomista: 

Katso tästä mitä kaikkea saat kun liityt Sydämen Alkemisteihin:

https://www.sydamenalkemia.fi/jasenyys

88 Leijonanportti

Ajattelin muistuttaa huomisen leijonanportista. Huomenna 8.8 striimaan julkisen youtubekanavan puolella ilmaisen leijonanporttiliven, jota voit tulla seuraamaan klo 18.00 alkaen. Lähetys jää kanavalle katseltavaksi, joten jos et pääse reaaliajassa mukaan, voit katsoa lähetyksen jälkikäteen uudestaan. Kanavoin lähetyksessä reaaliaikaiset viestit osallistujille ja tehdään rumpumatka sekä leijonportin aktivaatio.
Monenlaistahan tuon kyseisen portaalipäivän on kerrottu tuovan tullessaan mahdollisuutena kohota uuteen energiaan, asettaa uusia tavoitteita ja päämääriä, sekä rohkeasti alkaa etenemään niitä kohti. Numerona 8 symboloi voimaa, vaurautta ja manifestointia, joten huominen lienee hyvä voimapäivä ilmentämiseen. Leijonan energia antaa tarvittavan rohkaisun ja voiman irrottautua hankalista tilanteista ja energioista, vapautua irti kahleista ja edetä rohkeasti kohti omia tavoitteita.
Itselleni leijonamaiset marsenergiat ovat viime päivinä aiheuttaneet ärtyneisyyttä ja turhautumista, mutta olen muistanut sen kuinka vihan takana on henkilökohtaista voimaa. Joskus täytyy kertakaikkiaan suuttua saadakseen aikaan muutoksen ja viha on arvokasta polttoainetta kanavoituna elämänmuutokseen. Muistan kuinka lopetin tupakanpolton, irtisanouduin töistä, otin eron yms. elämässäni suututtuani tarpeeksi. Joskus mitan on tultava täyteen ja sanottava nyt riittää! On uskallettava rohkeasti sanoa EI sille mitä ei enää halua ja KYLLÄ sille mitä haluaa! Tukahduttamalla vihan ja suuttumuksen saattaa jähmettyä paikoilleen, olla jatkuvasti ärtynyt tai lopulta jopa lannistua ja uhritua.
Ehkäpä leijonanportti kutsuu sinuakin nyt miettimään minkä on aika muuttua.

P.S. Leijonanportin hengessä uutin vielä eilen uuden kukkatipan pietaryrtistä ja tekaisin uuden Voimatippa-sekoituksen leijonanportin inspiroimana. Voimatippa sopii sinulle joka tarvitset voimaa sekä päättäväisyyttä. Olet jumissa tai lannistunut, tarvitset uuden johtotähden ja rohkeutta seurata unelmia. Katso kaikki saatavilla olevat tipat ja sekoitukset alta.


KÄSIN UUTTAMANI KUKKATIPAT 11,00€kpl (alv.14%) 10ml+postikulut alkaen 2.30€

Kaikki kukkatipat sisältävät: auringonvalon avulla lähdeveteen uutettu kukkaenergia, lähdevesi, brandy

Saatavilla olevat tipat:

MESIANGERVO

Sydämen parantaja joka auttaa virittymään ympäristön energioihin. Puhdistaa mieltä ja harmonisoi. Levottomuuteen, jännitykseen ja hajamielisyyteen.

VALKOAPILA

Auttaa avautumaan ja elämään hetkessä. Tuo tasapainoa, avoimuutta ja luovuutta. Ujolle tuomaan itsevarmuutta ja suuntautumaan ulospäin.

MAITOHORSMA

Muuntaa ja hoitaa kivuliaita kokemuksia. Avuksi trauman, shokin tai järkytyksen kokeneelle, jumiutuneelle tai uupumukseen. Vahvistaa maayhteyttä ja auttaa vapautumaan vanhoista kaavoista.

HIIRENVIRNA

Auttaa hyväksymään ja rakastamaan itseä. Seksuaalisiin ongelmiin, jotka ovat usein peräisin lapsuudesta. Sopii traumatisoituneelle. Tasapainottaa seksuaalista minäkuvaa ja feminiini-maskuliinienergioita.

KELTAKANNUSRUOHO

Auttaa vapautumaan vanhoista syvistä haavoista. Tuo jumalallista yhteyttä ja auttaa ankkuroimaan korkeita energioita. Tuo kivun ja menetysten tilalle uutta kevyempää energiaa.

VOIKUKKA

Maadoittaa ja energisoi. Tuo rohkeutta, voimaa ja läsnäoloa. Sopii vahvistamaan kehoyhteyttä ja keskittymään paremmin. Sopii uupuneelle ja hajamieliselle.

PUNA-AILAKKI

Parantaa sydäntä ja tuo feminiinistä viisautta. Auttaa parantumaan vanhoista traumoista ja pitämään sydämen avoimena. Rohkaisee ja tuo itsevarmuutta.

HEINÄTÄHTIMÖ

Vapautumiseen. Auttaa vapautumaan jumiutuneista ajatuskuvioista ja niiden negatiivisista vaikutuksista. Auttaa vapautumaan riippuvuuksista asioihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Tuo uutta näkemystä ja rohkeutta seurata unelmia ja johdatusta.

KISSANKELLO

Tuo tasapainoon ja vahvistaa stressitilanteissa. Avaa tunnelukkoja auttaen vapautumaan erityisesti emotionaalisesta estyneisyydestä. Tuo selkeyttä ja voimaa lempeällä tavalla.

SIANKÄRSÄMÖ

Psyykkiseen suojautumiseen. Suojaa auraa negatiivisilta vaikutuksilta ja energioilta. Auttaa vahvistamaan terveitä rajoja. Toimii suojakilven lailla.

PIHLAJA

Auttaa vapautumaan jännityksistä tuoden rauhaa. Sydänsuruihin ja menetyksiin. Auttaa antautumaan, antamaan anteeksi ja päästämään irti menneestä. Harmonisoi ihmissuhdeasioissa.

METSÄTÄHTI

Tuo itsevarmuutta ja selkeyttä. Ongelmiinsa jumiutuneelle joka tarvitsee uuden johtotähden elämäänsä. Tasapainottaa, rauhoittaa ja selkeyttää mieltä.

Uutuus!! PIETARYRTTI
Tuo määrätietoisuutta ja päättäväisyyttä. Tuo itsetietoisuutta auttaen kohtaamaan ongelmia välttelyn sijasta. Linjaa kohti omaa todellista voimaa ja tarkoitusta

VALMIIT SEKOITUKSET 10ml 14€ +postikulut alkaen 2,30€ (1 pullo kotimaahan)

SUPERSUOJA : sis. turmaliinin kivienergia, siankärsämön kukkaenergia, lähdevesi ja brandy

POHJOISEN LUMO: sisältää seuraavien kukkien energian: maitohorsma, siankärsämö, keltakannusruoho, hiirenvirna, valkoapila ja mesiangervo , lähdevesi, brandy

SYDÄMEN SALVA: sisältää seuraavien kukkien energian: pihlaja, maitohorsma, mesiangervo, puna-ailakki, hiirenvirna, kissankello, heinätähtimö, lähdevesi, brandy

Uuutuus!! VOIMATIPPA: sisältää seuraavien kukkien energian: pietaryrtti, metsätähti, valkoapila, voikukka, hiirenvirna, heinätähtimö

Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan kukkatippoja, laita lista toivomistasi tipoista vastausviestissä tai täytä tilauslomake nettisivullani: https://blueangeltarot.com/myytavat-tuotteet/

Kukkatippaterveiset pohjoisesta!

Jotkut teistä ehkä saattoivat huomatakin youtubekanavaltani, että käväisin viikon reissun lapissa kotopuolessa latautumassa. Minulla oli tarjoitus samalla reissulla uutella siellä kukkatippoja, sillä tiedän napapiirin pohjoispuolelta kerättyjen kukkien olevan huomattavasti voimakkaampia ja puhtaampia.
Koko kesän olen uutellut aurinkoisina päivinä kukkatippoja. Toisen osan uutoksista olen saanut tehtyä ihan kotipihassani täällä Oulussa, mutta myös lapin reissulle sattui muutama aurinkoinen päivä kukkatippojen valmistusta varten.
Kuvasin tuosta uutosprosessista myös pikkuisen videon, jonka olet saattanut jo huomata: 


Uskon meitä kukkaenergisesti tukevan kaikkein eniten juuri niiden kasvien, jotka pihapiiriimme ilmestyvät. Se kukka mitä eniten näet ympäristössäsi ja mikä kutsuu sinua intuitiivisesti, on se kukka jota tarvitset. 
Kukkaterapian on kehittänyt Dr. Edward Bach 1930-luvulla. Hän uskoi kasveilla olevan ainutlaatuisen lahjansa meille. Hän oli intuitiivinen parantaja jolle kasvit kommunikoivat. Hän kykeni näin ollen lähestymällä kasvia vastaanottamaan sen viestin niistä asioista, joihin kyseisen kasvin kukkaenergiasta on apua.
Itselläni on kasvien ja kivien kanssa työskentelystä samanlaisia kokemuksia. Kiinnostuin kukkaterapiasta tavattuani Tulkin Juhan aikanaan messuilla ja tuon jälkeen häneltä muutaman sekoituksen tilasinkin. Kasvikurssilla Oulussa osallistuin Deva Valosanan kukkatippakurssille ja tuolla innostuin kukkatipoista oikein tosissani. Huomasin voivani itsekin vastaanottaa kukkien telepaattiset viestit. Hämmästys oli suuri tarkistettuani muutaman kukan kohdalla internetistä, että viesti oli oikea.
Näin kukkatippojen parantavista vaikutuksista kerrottiin.
Muistan eräänkin kerran Devan parvekkeella olevan maarianohdakkeen kertovan erityisen äänekkäästi hänen olevan sen oikean armollisuuden kukan. Tarkistin kukkaenergiset vaikutukset internetistä ja löysin maarianohdaketta käytettävänkin tuomaan armollisuutta kukkatippana ja hoitavan erityisesti rikkinäisestä lapsuudesta kärsiviä. (Valitettavasti juuri maarianohdaketippaa minulla ei nyt satu olevan varastossa)
Minulla on kuitenkin nyt jonkin verran kukkatippoja varastossa, joten niistä voin uutella halukkaille myös pienen erän. Reissussa syntyi myös ohjaus muutamalle valmiille sekoitukselle. Supersuojassa olen yhdistänyt aikaisemmi uuttamaani turmaliinikivitippaa ja siankärsämön kukkaenergiaan. Tämä tippasekoitus sopii psyykkiseen suojautumiseen ja erityisesti herkälle tai henkiseen työskentelyyn.
Pohjoisen Lumo sisältää Utsjoen Karigasniemessä uuttamista kasveista tehdyn sekoituksen ja Sydämen Salva sopii erityisesti sydämen parantamiseen suruista ja menetyksistä. Sydämen salvan ajattelin olevan hyvän tipan sielun mustan yön kokeneelle, sydänsuruun, irtipäästöön tai kaksoisliekkimatkalaiselle.
Kukka- ja kivitippoja nautitaan sisäisesti 2-4 tippaa vesilasiin tai suoraan suuhun 1-4x päivässä. Hyvä annostusohje on 3tp 3x päivässä kuuriluonteisesti pullo loppuun asti käyttäen. Kukkatipat ovat homeopaattisia, eivätkä sisällä allergeeneja, sillä ne eivät juurikaan sisällä itse kasvia, vaan pelkästään kasvin energian, joka on uutettu auringonvalon avulla lähdeveteen. Kukkauutoksesta laimennetaan ensin emouute, emouutteesta varastouute ja vasta varastouutteesta varsinainen käyttöuute. Alkoholia käytetään kukkatipoissa säilöntäaineena. Itse olen siirtynyt käyttämään kukka- ja kivitipoissa brandya, sillä olen kuullut sen sopivan kukkatippoihin parhaiten.
Mikäli olet kiinnostunut tilaamaan kukkatippoja, laita lista toivomistasi tipoista minulle sähköpostiin sinisieppi@blueangeltarot.com tai täytä tilauslomake:

KÄSIN UUTTAMANI KUKKATIPAT 11,00€kpl (alv.14%) 10ml+postikulut alkaen 2.30€

Kaikki kukkatipat sisältävät: auringonvalon avulla lähdeveteen uutettu kukkaenergia, lähdevesi, brandy

Saatavilla olevat tipat:

MESIANGERVO

Sydämen parantaja joka auttaa virittymään ympäristön energioihin. Puhdistaa mieltä ja harmonisoi. Levottomuuteen, jännitykseen ja hajamielisyyteen.

VALKOAPILA

Auttaa avautumaan ja elämään hetkessä. Tuo tasapainoa, avoimuutta ja luovuutta. Ujolle tuomaan itsevarmuutta ja suuntautumaan ulospäin.

MAITOHORSMA

Muuntaa ja hoitaa kivuliaita kokemuksia. Avuksi trauman, shokin tai järkytyksen kokeneelle, jumiutuneelle tai uupumukseen. Vahvistaa maayhteyttä ja auttaa vapautumaan vanhoista kaavoista.

HIIRENVIRNA

Auttaa hyväksymään ja rakastamaan itseä. Seksuaalisiin ongelmiin, jotka ovat usein peräisin lapsuudesta. Sopii traumatisoituneelle. Tasapainottaa seksuaalista minäkuvaa ja feminiini-maskuliinienergioita.

KELTAKANNUSRUOHO

Auttaa vapautumaan vanhoista syvistä haavoista. Tuo jumalallista yhteyttä ja auttaa ankkuroimaan korkeita energioita. Tuo kivun ja menetysten tilalle uutta kevyempää energiaa.

VOIKUKKA

Maadoittaa ja energisoi. Tuo rohkeutta, voimaa ja läsnäoloa. Sopii vahvistamaan kehoyhteyttä ja keskittymään paremmin. Sopii uupuneelle ja hajamieliselle.

PUNA-AILAKKI

Parantaa sydäntä ja tuo feminiinistä viisautta. Auttaa parantumaan vanhoista traumoista ja pitämään sydämen avoimena. Rohkaisee ja tuo itsevarmuutta.

HEINÄTÄHTIMÖ

Vapautumiseen. Auttaa vapautumaan jumiutuneista ajatuskuvioista ja niiden negatiivisista vaikutuksista. Auttaa vapautumaan riippuvuuksista asioihin, ihmisiin ja tilanteisiin. Tuo uutta näkemystä ja rohkeutta seurata unelmia ja johdatusta.

KISSANKELLO

Tuo tasapainoon ja vahvistaa stressitilanteissa. Avaa tunnelukkoja auttaen vapautumaan erityisesti emotionaalisesta estyneisyydestä. Tuo selkeyttä ja voimaa lempeällä tavalla.

SIANKÄRSÄMÖ

Psyykkiseen suojautumiseen. Suojaa auraa negatiivisilta vaikutuksilta ja energioilta. Auttaa vahvistamaan terveitä rajoja. Toimii suojakilven lailla.

PIHLAJA

Auttaa vapautumaan jännityksistä tuoden rauhaa. Sydänsuruihin ja menetyksiin. Auttaa antautumaan, antamaan anteeksi ja päästämään irti menneestä. Harmonisoi ihmissuhdeasioissa.

METSÄTÄHTI

Tuo itsevarmuutta ja selkeyttä. Ongelmiinsa jumiutuneelle joka tarvitsee uuden johtotähden elämäänsä. Tasapainottaa, rauhoittaa ja selkeyttää mieltä.

VALMIIT SEKOITUKSET 10ml 14€ +postikulut alkaen 2,30€ (1 pullo kotimaahan)

SUPERSUOJA : sis. turmaliinin kivienergia, siankärsämön kukkaenergia, lähdevesi ja brandy

POHJOISEN LUMO: sisältää seuraavien kukkien energian: maitohorsma, siankärsämö, keltakannusruoho, hiirenvirna, valkoapila ja mesiangervo , lähdevesi, brandy

SYDÄMEN SALVA: sisältää seuraavien kukkien energian: pihlaja, maitohorsma, mesiangervo, puna-ailakki, hiirenvirna, kissankello, heinätähtimö, lähdevesi, brandy

Maailma syntyy tuhkasta uudelleen kuin Fenix

Ajattelin kirjoitella teille tämän hetken mietteitäni vallitsevasta maailmantilanteesta ja energioista. Jo joulukuun alkupuolella sain välähdyksenomaisen näyn kaapuihin pukeutuneista luurangoista, joista tuli mieleeni kuolema ja vainajahenget. Tähän näkyyn ei kuitenkaan liittynyt minkäänlaista epämiellyttävää tai pelottavaa energiaa. Ajattelin saaneeni jonkinlaisen viestin vanhan päätöksestä, sillä nuo hahmot näyttivät Kuolema-tarotkortin hahmoilta. Tämän jälkeen sattui silmääni eräässä henkisessä foorumissa erään toisenkin näkijän vastaavanlaiset aavistelut. Tänään katselin sitten erään astrologin päivitystä ja hänkin puhui samasta asiasta. Kuoleman viesti merkitsee harvoin fyysistä sellaista, vaikkakin elämän luonteeseen sekin kuuluu ja varmasti ihmishenkiäkin näinä aikoina paljon valoon lähtee. Yleinen viesti kuitenkin jonka tältä kuolemalta sain ei koskenut fyysistä kuolemaa, vaan symbolista sellaista. Tietoisuuden muutokseen nimittäin kuuluu ilmiö nimeltä egon kuolema. Henkisen heräämisen myötä vanha elämä sellaisenaan päättyy. Tiedostamme olevamme jotakin paljon suurempaa kuin pelkkä mieli ja keho. Vanhojen rakenteiden ja uskomusjärjestelmien on kuoltava uuden ja vapaan elämän tieltä. Kollektiivisesti tämä voi merkitä isoja rakenteellisia muutoksia ja yksilötasolla itsen uudelleen määrittelemistä ja monenlaisia henkilökohtaisia muutoksia. Toisille nämä muutokset voivat olla hienovaraisia ja sisäisiä muutoksia esimerkiksi arvomaailmassa, toiset taas käyvät läpi suurempia mullistuksia niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Joka tapauksessa käymme nyt joulukuussa läpi suurta puhdistusta kaikesta vanhasta. Herkimmät voivat aistia energian kohoamisen ja puhdistuksen monenlaisina epämääräisinä fyysisinä ja henkisinä oireina.

Tulkitsen saamani kuoleman viestin hyvänä asiana, sillä siihen liittyi hyvät energiat tällä kertaa. Tuli sellainen tunne, että pitkä haasteellinen jakso olisi vihdoinkin päättymässä. En tiedä vielä miten tämä maailmantilanteessa tulee näkymään ensi vuoden puolella, mutta ainakin sisäisillä tasoilla tunnen pahimman olevan jo ohi. Vanhan kuoleman jälkeen syntyy tuhkasta Fenix. Fenix lintu on pyörinyt mielessäni pohtiessani saamiani tuntemuksia ja vahvistaa transformaation tapahtuneen. Samalla tavalla kuin Fenix, syntyy uusi maailma tuhkasta. Fenix pyhänä lintuna muinais-Egyptin mytologiassa on kuolemattomuuden ja ylösnousemuksen symboli. Fenixin palaminen tulessa taas tuo mieleeni sielun mustan yön prosessin, jossa kaikki vanha poltetaan violetissa liekissä uuden elämän tieltä. Vanhaan palavaan kuuluvat menneisyyden traumat, ehdollistumat, tarinat, haavat, karma jne. kaikki nämä asiat jotka kuuluvat egon rakenteeseen. Toisille maailmantilanne tai henkilökohtaiset menetykset voivat aktivoida vastaavan henkisen prosessin, nykyään yhä useammalle sen tekee kaksoisliekki. Koska liekit ovat tulleet parantamaan toisensa ja auttamaan ihmiskuntaa ylösnousemuksen prosessissa, liittyy tämä ylösnousemuksen aktivoiva vaihe liekkipolkuun sekä todelliseen henkiseen polkuun. Ensi lauantaina kerron prosessista lisää kaksoisliekki-illassa asiasta kiinnostuneille. Toisena teemana käsittelemme anteeksiantoa nopeimpana tienä vapautumiseen.

11.12.2021 on jälleen kaksoisliekkiilta piilotettuna lähetyksenä osallistujille. Olen ottanut tulevan lähetyksen teemaksi anteeksiannon ja uudestisyntymisen. Uudestisyntymisen yhteydessä puhun erityisestä prosessista jonka aktivoiminen on kaksoisliekkien todellinen tarkoitus ja tehtävä.
Teemme lähetyksessä anteeksiantoharjoituksen ja energiaparannusta. Tämä lähetys on erityisesti sinua varten, jos koet hankalaksi päästää irti menneestä, olet kokenut ihmissuhteissasi toistuvia hylkäämisisä, hyväksikäyttöä tai kaltoinkohtelua, koet katkeruutta tai vihaa menneisyydessä tapahtuneen johdosta, ihmissuhteissasi toistuvat epäonnen kaavat, et tunnu millään löytävän kestävää ihmissuhdetta tai koet olevasi kaksoisliekkipolulla.
Ilmoittaudu mukaan lähetykseen alla olevasta linkistä:

Kaksoisliekki-ilta 11.12.2021

Tämän illan teemana anteeksiantaminen ja uudestisyntymä liekkipolulla. Keskustelemme uhritarinoista luopumisen teemasta, tehdään anteeksiantoharjoitus, energiaparannusta ja puhutaan uudestisyntymisestä.
Luvassa ajankohtaista keskustelua kaksoisliekeistä, kanavointia, meditaatio ja korttien nostoa. Tapahtuma lähetetään suorana lähetyksenä, josta jää tallenne osallistujille. Osallistumismaksu 22€/11€ (vähävaraiset) Hinta sis. alv 24%

Sielusta Vaurauteen

Kuvasin juuri youtubekanavalle uuden videon siitä, miksi oli elämäni paras päätös ottaa lopputili. Moni näyttää olevan tämänhetkisessä maailmantilantessa ajautuneena umpikujaan työelämän alueella. Joillekin lopputili on jo saattanut tulla itsestä riippumattomista syistä, toiset taas haluaisivat irtisanoutua ikävästä työstä, mutta eivät näe vaihtoehtoja oravanpyörälle. Tiedän kyllä tasan tarkkaan miltä tämä tuntuu, sillä olen ollut itsekin useaan otteeseen jumissa ikävässä työssä, samalla tiedostaen, että minun tulisi olla tekemässä jotakin ihan muuta, kuitenkaan tietämättä ihan tarkkaan mitä se muu olisi. Tämän muun löytäminen on vaatinut paljon itsetuntemuksen työtä, mutta sen lisäksi rohkeita päätöksiä irrottautua vanhasta tilanteesta. Maailmantilanteen ollessa se mitä se on tällä hetkellä, moni ajautuu väistämättä risteyskohtaan, jossa on alettava tarkastella uusia vaihtoehtoja.

Olen huomannut vetäväni puoleeni kanssaihmisiä, joilla on haaveita luovasta tai henkisestä työstä hyvinvointialalla. Tästä syystä olen alkanut luomaan tapahtumia ja koulutuksia, joiden avulla voin ohjeistaa ihmisiä paremmin löytämään oman sielun tehtävänsä ja näkemään mahdollisuuksia rajoitteiden sijasta. Olen myös rakentanut erityisen verkkokoulutuksen niitä varten, jotka haaveilevat henkisen alan yrityksestä. Tämä rakentamani verkkokurssi Sielusta Vaurauteen tarjoaa avaimet valotyöyrityksen perustamiseen ja liiketoimintaan niille, oli tarkoituksena sitten kokopäiväinen työ tai lisätulojen hankkiminen. Lisäksi olen käynyt koulutuksessa läpi liiketoimintamallin, jonka avulla voit tehdä työstä erittäin kannattavaa. Olen itse käynyt tien vaikeimman kautta kaikkine sudenkuoppineen, joten tiedän kaikki ne riskit jotka liittyvät yrittämiseen. Tämän lisäksi tiedän minkälaisia henkisen puolen juttuja erityisesti valotyöntekijät käyvät läpi sekä työssä että toimintaa aloitellessa.

Kutsun sinut mukaan tulevaan ilmaiseen zoomiin ensi sunnuntaina 28.11.2021 klo 17.00 alkaen. Kannattaa tulla mukaan mikäli olet kiinnostunut valotyöstä, luovasta työstä, yrityksen perustamisesta tai lisätulojen hankkimisesta. Kannattaa tulla mukaan jos vielä etsit elämäntehtävääsi tai mietit olisiko työelämän alueella muita vaihtoehtoja. Ilmoittaudu mukaan ilmaiseen tapahtumaan täyttämällä tiedot lomakkeella. Käyn tapahtumassa läpi kehittämäni askeleet Sielusta Vaurauteen ja kerron lisätietoa alkavasta koulutuksesta.

Ilmainen Sielusta Vaurauteen live zoomissa su 28.11.2021 klo:17.00 alkaen

Kutsuuko sieluntehtävä henkisyyden tai hyvinvoinnin alalla, mutta et oikein tiedä miten päästä alkuun? Pelottaako yrittäminen ja siihen liittyvä byrokratia? Miten tehdä liiketoiminnasta kannattavaa ja miten manifestoida runsautta suoraan sielusta? Oletko kenties jo yrittäjänä, mutta mietit miten saada lisää asiakkita? Näihin kysymyksiin tarjoaa vastauksia ilmainen livelähetys. Saat linkin josta pääset mukaan tapahtumaan sähköpostiisi ilmoittautuessasi alla olevasta linkistä: