Ajattelin kirjoitella teille tämän hetken mietteitäni vallitsevasta maailmantilanteesta ja energioista. Jo joulukuun alkupuolella sain välähdyksenomaisen näyn kaapuihin pukeutuneista luurangoista, joista tuli mieleeni kuolema ja vainajahenget. Tähän näkyyn ei kuitenkaan liittynyt minkäänlaista epämiellyttävää tai pelottavaa energiaa. Ajattelin saaneeni jonkinlaisen viestin vanhan päätöksestä, sillä nuo hahmot näyttivät Kuolema-tarotkortin hahmoilta. Tämän jälkeen sattui silmääni eräässä henkisessä foorumissa erään toisenkin näkijän vastaavanlaiset aavistelut. Tänään katselin sitten erään astrologin päivitystä ja hänkin puhui samasta asiasta. Kuoleman viesti merkitsee harvoin fyysistä sellaista, vaikkakin elämän luonteeseen sekin kuuluu ja varmasti ihmishenkiäkin näinä aikoina paljon valoon lähtee. Yleinen viesti kuitenkin jonka tältä kuolemalta sain ei koskenut fyysistä kuolemaa, vaan symbolista sellaista. Tietoisuuden muutokseen nimittäin kuuluu ilmiö nimeltä egon kuolema. Henkisen heräämisen myötä vanha elämä sellaisenaan päättyy. Tiedostamme olevamme jotakin paljon suurempaa kuin pelkkä mieli ja keho. Vanhojen rakenteiden ja uskomusjärjestelmien on kuoltava uuden ja vapaan elämän tieltä. Kollektiivisesti tämä voi merkitä isoja rakenteellisia muutoksia ja yksilötasolla itsen uudelleen määrittelemistä ja monenlaisia henkilökohtaisia muutoksia. Toisille nämä muutokset voivat olla hienovaraisia ja sisäisiä muutoksia esimerkiksi arvomaailmassa, toiset taas käyvät läpi suurempia mullistuksia niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Joka tapauksessa käymme nyt joulukuussa läpi suurta puhdistusta kaikesta vanhasta. Herkimmät voivat aistia energian kohoamisen ja puhdistuksen monenlaisina epämääräisinä fyysisinä ja henkisinä oireina.
Tulkitsen saamani kuoleman viestin hyvänä asiana, sillä siihen liittyi hyvät energiat tällä kertaa. Tuli sellainen tunne, että pitkä haasteellinen jakso olisi vihdoinkin päättymässä. En tiedä vielä miten tämä maailmantilanteessa tulee näkymään ensi vuoden puolella, mutta ainakin sisäisillä tasoilla tunnen pahimman olevan jo ohi. Vanhan kuoleman jälkeen syntyy tuhkasta Fenix. Fenix lintu on pyörinyt mielessäni pohtiessani saamiani tuntemuksia ja vahvistaa transformaation tapahtuneen. Samalla tavalla kuin Fenix, syntyy uusi maailma tuhkasta. Fenix pyhänä lintuna muinais-Egyptin mytologiassa on kuolemattomuuden ja ylösnousemuksen symboli. Fenixin palaminen tulessa taas tuo mieleeni sielun mustan yön prosessin, jossa kaikki vanha poltetaan violetissa liekissä uuden elämän tieltä. Vanhaan palavaan kuuluvat menneisyyden traumat, ehdollistumat, tarinat, haavat, karma jne. kaikki nämä asiat jotka kuuluvat egon rakenteeseen. Toisille maailmantilanne tai henkilökohtaiset menetykset voivat aktivoida vastaavan henkisen prosessin, nykyään yhä useammalle sen tekee kaksoisliekki. Koska liekit ovat tulleet parantamaan toisensa ja auttamaan ihmiskuntaa ylösnousemuksen prosessissa, liittyy tämä ylösnousemuksen aktivoiva vaihe liekkipolkuun sekä todelliseen henkiseen polkuun. Ensi lauantaina kerron prosessista lisää kaksoisliekki-illassa asiasta kiinnostuneille. Toisena teemana käsittelemme anteeksiantoa nopeimpana tienä vapautumiseen.
11.12.2021 on jälleen kaksoisliekki–ilta piilotettuna lähetyksenä osallistujille. Olen ottanut tulevan lähetyksen teemaksi anteeksiannon ja uudestisyntymisen. Uudestisyntymisen yhteydessä puhun erityisestä prosessista jonka aktivoiminen on kaksoisliekkien todellinen tarkoitus ja tehtävä.
Teemme lähetyksessä anteeksiantoharjoituksen ja energiaparannusta. Tämä lähetys on erityisesti sinua varten, jos koet hankalaksi päästää irti menneestä, olet kokenut ihmissuhteissasi toistuvia hylkäämisisä, hyväksikäyttöä tai kaltoinkohtelua, koet katkeruutta tai vihaa menneisyydessä tapahtuneen johdosta, ihmissuhteissasi toistuvat epäonnen kaavat, et tunnu millään löytävän kestävää ihmissuhdetta tai koet olevasi kaksoisliekkipolulla.
Ilmoittaudu mukaan lähetykseen alla olevasta linkistä:
Kaksoisliekki-ilta 11.12.2021
Tämän illan teemana anteeksiantaminen ja uudestisyntymä liekkipolulla. Keskustelemme uhritarinoista luopumisen teemasta, tehdään anteeksiantoharjoitus, energiaparannusta ja puhutaan uudestisyntymisestä.
Luvassa ajankohtaista keskustelua kaksoisliekeistä, kanavointia, meditaatio ja korttien nostoa. Tapahtuma lähetetään suorana lähetyksenä, josta jää tallenne osallistujille. Osallistumismaksu 22€/11€ (vähävaraiset) Hinta sis. alv 24%
