Olen avautunut henkimaailman palvelukseen koettuani voimakkaan henkisen heräämisen 2011. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut henkimaailmasta ja mystiikasta ja katsonut ohjausta mm. riimuista. Henkisen herätyksen koettuani minua ohjattiin voimakkaasti kehittämään lahjojani ja antautumaan palvelukseen. Aloin näkemään intensiivisiä enneunia, aistimaan energioita ja saamaan viestejä selväkuuloisesti.
Olen kouluttautunut intuitiiviseksi energiahoitajaksi Valonsisarten kurssilla ja olen myös Rakkaudentähti Ry:n kouluttama näkijä ja parantaja. Olen lisäksi opiskellut vuosien aikana astrologiaa, numerologiaa, kasvi-ja yrttitietoitta, kivillä parantamista, shamanismia jne. Viime aikoina olen opiskellut mysteerikoulussa kaksoisliekkialkemiaa ja manifestoinnin saloja.
Työssäni saatan käyttää apuna kortteja ja heiluria, mutta katson myös toisinaan ilman välineitä. Elämänkokemukseni myötä olen oppinut selviämään kaikenlaisista vaikeuksista ja pystyn tarjoamaan apuani ja neuvojani hyvin monenlaisissa elämän ongelmatilanteissa. Pyydän aina saada välittää viestiä joka on asiakkaan korkeimmaksi parhaaksi. Pystyn myös välittämään parantavaa energiaa, josta voi olla apua hyvin monelaisiin eri vaivoihin.
Koulutukseltani olen myös vaatetusalan artesaani ja tykkään ilmaista luovuuttani monin eri tavoin. Minulle on tärkeää kuvataide, musiikki, käsityöt ja kirjoittaminen. Kaikenlainen luovuus on mielestäni parantavaa ja avaa kanavia ja yhteyttä korkeampaan voimaa. Olen aina ollut äärimmäisen herkkä ja tunteva ihminen ja tarvitsen luovaa ilmaisua tunteitteni käsittelyyn. Haluan myös jakaa taidettani muille, koska sen avulla voi ilmaista jotakin sellaista mitä sanat eivät riitä kuvailemaan.
Mielestäni valotyöntekijän tehtävä on tuoda valoa ihmisten elämään. Valon avulla kaikki on mahdollista, eikä rajoja ja rajallisuutta enää ole. Haluan inspiroida ihmisiä uskomaan unelmiinsa ja toteuttamaan itseään ja lahjojaan kokonaisvaltaisesti. Olen mielestäni löytänyt elämäntehtäväni ja kutsumukseni ja haluan auttaa muitakin löytämään sen. Kun saa yhteyden itseään suurempaan voimaan ja tekee sen kanssa yhteistyötä niin kaikki on mahdollista.