Vaurauden Avaimet

Olen aloittanut vastaiskuni kollektiivista negatiivista ohjelmointia vastaan kehittelemällä työkaluja uuden maailman vauraustietoisuuteen. Kollektiivissa on tällä hetkellä paljon pelkoa selvitymiseen ja raha-asioihin liittyen. Puutetta ja talouden romahtamista eivät ole ennustelemassa ainostaan valtamedian uutiset, vaan saamme nähdä näitä uhkakuvien maalailuja myös vaihtoehtoisilta kanavilta.

Näkemällä ainoastaan tuhoisat tulevaisuuden uhkakuvat, voimme helposti alkaa manifestoimaan itsellemmekin tarpeetonta kärsimystä ja ylimääräisiä huolia. Minusta tuntuu, että tehtäväni on kiireellisesti  nyt muistuttaa niitä, joita talousasiat huolettavat, että sinun ei tarvitse mennä mukaan näiden uhkakuvien luomiseen.

Suuren kahtijaon aikana, meillä on aina vapaus valinnan mahdollisuuteen. Voimme alistua kohtaloomme tai päättää itse luovamme sen. Negatiivisten uutisten pommituksessa tarvitsemme tilalle rohkaisua, luottamusta ja positiivista ohjelmointia. Oman elämänsä Luoja ei alistu ennalta määrättyyn kohtaloon, vaan päättää olla luomassa itse omaa elämäänsä. Näyttipä tilanne miltä tahansa, voi aina pyrkiä näkemään rajoitusten sijasta mahdollisuuksia. Todellinen olemuksesi on jumalallinen läsnäolo. Ajatukset puutteesta ja omasta arvottomuudesta eivät edusta korkeinta totuutta. Maailmassa on yltäkylläinen määrä ruokaa, rahaa, resursseja ja mahdollisuuksia. Uskoessamme puutteen ajatuksiin, suljemme kuitenkin itseltämme nämä mahdollisuudet pois. Jos taas kieltäydymme uskomasta, tiedostamme sen kuka todellisuudessa olemme ja kykynemme nousemaan rajoitusten matriisin yläpuolelle. Nyt on tullut aika astua todelliseen voimaan ja ilmentää sitä, kaikkien korkeimmaksi parhaaksi! Voimaannuttaessasi itsesi ja raivaamalla tien ulos rajoitteista, rohkaiset positiivisella esimerkilläsi myös muita luoden toivoa ja valoa maailmaan.

Apuvälineeksi olen rakentamassa Vaurauden Avaimet verkkokurssia juuri nyt.

Vaurauden Avaimet verkkokurssilla autan ohjelmoimaan itseä uudelleen uuden ajan vauraustietoisuuteen. Saat joka viikko sähköpostiisi uuden avaimen sisältäen manifestointivinkin, sieluryhmälle kanavoidun miniluennan raha-asioihin ja runsausaktivaatioäänitteen. Kurssin rakenne on samanlainen kuin aiemmassa Rakkauden Avaimet-verkkokurssissa, mutta olen ottanut yleisön toivomukset tässä huomioon niin, että aloitamme ja lopetamme livelähetyksellä. Sain hyvän ehdotuksen Rakkauden Avaimet-kurssilaiselta, että olisi ollut mukava aloittaa ja lopettaa livenä. Tästä syystä aloitetaan tällä kertaa ilmaisella Vaurauden Avaimet manifestointilivellä tulevana sunnuntaina 31.10.2021. Live alkaa zoomissa klo 18.00 ja mukaan mahtuu 100 ensimmäistä. Voit olla mukana livessä, vaikka et ostaisikaan verkkokurssia, mutta kurssilaisille lähetetään livestä myöskin tallenne. Lisäksi kurssilaisille järjestetään ihan erillinen ylimääräinen vaurausseremonia kurssin päätyttyä.

Mikäli tämä kurssi kutsuu sinua, kannattaa ilmoittautua mukaan nyt, sillä tarjoushinta on voimassa vain 1.11.2021 saakka! Pääset ilmottautumaan kurssille alla olevalla lomakkeella. Mikäli haluat olla mukana pelkästään ilmaisessa livessä, laitan tiedot alapuolelle.

VAURAUDEN AVAIMET VERKKOKURSSI ennakkoilmoittautujan hintaan 88€ (ovh. 118€ tarjous voimassa 1.11.2021 asti!)

Ohjelmoi itsesi runsaustietoisuuteen kuudessa viikossa! Vaurauden avaimet manifestointikurssi on 6 viikkoa kestävä kurssi, joka sisältää kerran viikossa sähköpostitse lähetettävän kurssipostin, jossa videomuotoinen miniluenta vauraustietoisuuteen, kanavoitu runsausaktivaatioäänite ja viikon manifestointivinkki. Bonuksena kurssiin kuuluu erikseen lähetettävä vaurausseremonia zoomissa.  Kurssi alkaa alustavasti 3.11.2021. Täytä tiedot lomakkeella, niin saat tarkemmat tiedot ja maksutiedot sähköpostiisi.

Ilmainen Vaurauden Avaimet manifestointilive zoomissa sunnuntaina 31.10.2021 Klo: 18.00-19.30

Tule mukaan ilmaiseen zoomlähetykseen manifestoimaan kanssani vaurautta! Kerron lähetyksessä uuden ajan vauraustietoisuudesta ja manifestoinnista. Saat selville kuinka voit astua todelliseen voimaasi, luopua puutteen ajatuksista ja rajoittavista ohjelmoinneista, ilmentäen kaiken tarvitsemasi uuden ajan vauraustietoisuudesta käsin. Vahvistetaan yhteistä vaurausvirtausta energeettisen runsausaktivaation avulla. Kerron vinkkejä vaurauden manifestointiin ja kuinka voin auttaa sinua ohjelmoimaan itsesi vauraustietoisuuteen Vaurauden Avainten avulla tulevassa. Ilmoittaudu mukaan lähetykseen alla olevasta linkistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s